Lähdimme sunnuntaina päiväretkelle läntiseen Islantiin, Borgarfjörðuriin. Reitille osui 6 km pitkä vedenalainen tunneli, joka käy syvimmillään 165 metrissä meren pinnan alapuolella, jännittävää! Ensimmäinen pysähdys tehtiin Borgarnesin pikkukylässä museovisiitin muodossa. Mielestäni Islannin asutuksesta kertova museo ei ollut kummoinen, suosittelen mielummin saman aiheen tiimoilta vierailua Kansallismuseossa.
Kävelyltä Borgarnesin kylässä, löydettiin salainen ranta tällä kertaa! Vuoret näyttävät erityisen hienoilta nyt lumipeitteen saatuaan.
Kylä oli melkoisen autio... Islannissa kadut ovat yleensä perusasfaltoinnin sijaan tällaisia sieviksi laatoitettuja. Tosin välillä laatat aiheuttavat harmaita hiuksia törröttäessään minne sattuu, tällöin kävely on asiaan tottumattomalle suomalaiselle aika kompastelupainoitteista...
Käveltiin yhden puiston läpi ja puskasta ryntäsi meidän luokse tällainen upean värinen kisse misse kovaan ääneen mouruten! Ihana. Voitaisiin hetki keskustella vapaista kissoista täällä (esim. Reykjavíkissa), niihin nimittäin törmää harva se päivä. Toisin kuin kuvan katti, ovat kissat yleensä todella epäluuloisia ja syöksyvät aina karkuun kun näkevät ihmisen. En uskaltaisi päästää omaa kissaani vapaaksi Reykjavíkin keskustan alueella, kun trafiikkia on kuitenkin aika paljon, mutta ehkä luonnonvalinta korjaa sitten ne kaupunkiympäristöön sopimattomat yksilöt pois...
Pysähdyttiin ihastelemaan taiteellista veistosta viikinkirunoilija Egill Skalla-Grimssonista. Opas kertoi pitkän tarinan miten tätä patsasta pitäisi tulkita mutta se on jo hieman unohtunut... Ainakin tuskaiset kasvot kuvaavat Egillin surua hänen menetettyään kaksi poikaansa ja aukko (joka ei näy kuvassa heh) symboloi hänen tuntemaansa tyhjyyttä. Tykkään kyllä tämän taiteiljan kädenjäljestä. Hänen teoksiaan löytyy muualtakin, yksi esimerkiksi Reykjavíkista, jota kutsumme Juhon kanssa tuttavallisesti kahvakuulanaiseksi :)
Jatkoimme matkaa kohti Hallmundarhraun-laavakenttää, jonka keskellä solisevat Hraun- ja Barnafossar-vesiputoukset. Vesi on peräisin Langjökull-jäätiköltä ja se virtaa perinteisinä jokina sekä maanalaisesti laavakentän läpi, jolloin vesi suodattuu puhtaaksi ja näyttää mahtavalta virratessaan maan alta. Barnafossar-nimen taustalla on surullinen kansantaru. Sen mukaan yhtenä päivänä erään perheen äiti ja isä lähtivät kirkkoon ja jättivät kaksi poikaansa kotiin. Pojat kyllästyivät istumaan kotona ja lähtivät vanhempiensa perään ja päättivät oikaista kosken läpi luonnon kivisiltaa pitkin. Veden kuohut rupesivat huimaamaan, pojat tippuivat jokeen ja hukkuivat. Islannissa moneen paikkaan tuntuu liittyvän aina jokin traaginen tarina...
Hraunfossar in action.
Maisemaa ja ruskan värejä.
Vesi oli kauniin kirkasta, terveiset Vantaankosken kuohuille ;)
Barnfossar ja kenties vastaava luonnon kivisilta, jolta lapset tippuivat veteen.
Ikivanhaa jähmettynyttä laavaa hassuine muotoineen.
Kaukana horisontissa pilkistää Langjökull-jäätikkö! (To-do listallamme on edelleen retki jäätikölle!)
Seuraavana etappina oli Reykholt-kylä, jossa Snorri Sturluson asui muinoin. Snorri Sturluson on ehkäpä tärkein runoilija/kirjailija Pohjoismaissa keskiajalta, ja näiden lisäksi hän toimi myös poliitikkona. Tärkeimpinä teoksina Nuorempi Edda (voisi ehkä kuvata islantilaiseksi Kalevalaksi?) sekä Heimskringla, kertomus Norjan kuninkaiden historiasta. Retki oli höystetty mielenkiintoisilla tarinoilla ja tiedoilla saagoista. Olimme aiemmin lukeneet Gunnlaugin saagan, joten oli hauska nähdä millaiselta seudulta kyseisen tarun sankari oli kotoisin.
Kävimme Reykholtin uudessa kirkossa, jonka kauniista lasimaalauksesta oli pakko räpsästä kuva.
Kartta, jossa on esitetty paikkoja Snorrin seikkailujen aikana. Mites toi Ruotsi islanniksi...
Viimeisenä etappina oli Deildartunguhver, kuuma lähde joka on tunnettu tehokkuudestaan: 97 asteinen vesi virtaa 180 litraa sekunnissa. Ei ihme että tällä lämmitetään pari kylääkin... Täytyy kyllä myöntää ettei tämä lähde ollut läheskään yhtä näyttävä kuin Hveragerðin vastaavat. Onnistunut retki takana joka tapauksessa, sain jopa ehkä pienen inspiraation lukea ainakin Egilin ja Njálsin eeppiset saagat. Tosin nyt luettavana on 400 sivua Laxnessia ja sen jälkeen jonossa eräs nimeltä mainitsematon islanninkielinen lastenkirja...
Tylsä kuuma lähde - liikaa aitoja seikkailumielisille.
Varoitusmerkitkin usealla eri kielellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti