Musiikkia ja islantilaisia herkkuja

Torstai-iltana menimme katsomaan loppuunmyytyä sinfoniakonserttia Taru sormusten herrasta-elokuviin pohjautuen. Voin sanoa, että konsertti oli ehkä elämäni upein, jossa olen ollut mukana. Kaiken lisäksi Islannin upouusi konserttitalo Harpa oli aivan älyttömän hieno myös saleistaan. Konsertti kesti kaksi tuntia ja sen aikana kuulimme kaikki elokuvasarjassa soitetut musiikit ja enemmänkin.

Harppu joulukuussa

Veikkaisi, että näiden ikkunalasien pesuun hujahtaa kruunu jos toinenkin vuosittain

"Maisemaa"

Muutama kuva joulukuiselta vierailulta auringonlaskun aikaan :)

Turistit katossa

 Heikompaa voisi huimata ;)

Lauantai-iltana olikin sitten vuorossa suuresti odottamani Þorrablót eli Islannissa vuosittain kuukauden ajan kestävä ajanjakso, jolloin eri puolilla maata järjestetään tapahtumia, joissa kunnioitetaan esi-isien perintöä syömällä alkuperäistä Islannin ruokaa. Niinpä myös meille vaihtareille järjestettiin oma Þorrablótimme. Islantilaisiin herkkuihin kuuluivat verimakkara, pässin kivekset, maksamakkara, kermassa säilötty valas (ennen vanhaan kun ei ollut suolaa Islannissa säilöttiin lihaa kermasta saatavalla aineella), lampaan päät, kuivatettu kala sekä ihan kotikutoinen peruna- ja juuresmuussi. Myös "lepuskaa" muistuttava leipä kuului ruokalistaan. Ja tietenkin yli puoli vuotta mädäntynyt hai, joka kulautettiin alas perunasta tehdyllä viinalla Brennivinillä. Kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja voimmekin sanoa maistaneemme jotain sellaista, mitä ei varmasti syödä missään muualla maailmassa. Vaatteemme haisivatkin illan jälkee aivan kauhealle, ja jouduimme pesemään ne sekä tuulettamaan asuntomme. Näköjään se hai sittenkin hieman lemusi :) Itse voin sanoa pitäneeni ruoasta sillä tietysti sitä tuli haettua useampi kierros.

Illan ruokatarjontaa

Islantilainen perinneherkku, lampaan pää. Näitä näkee ihan markettien kylmäaltaissakin.

Krýsuvík Circle

Tänään meillä oli Icelandic Nature and Cultural Legacy-kurssin puitteissa kuuden tunnin luokkaretki Reykjanesin peninsulalle. Maisemat olivat tuttuja joulukuun reissulta alueelle, mutta näimme onneksi myös uusia paikkoja. Tuo kurssi oli kyllä loistovalinta, vaikka kultturiosio on välillä tappavan tylsää... Kurssilla on kolme luennoitsijaa, ja varmaan koko ryhmän suosikki on geologian opettaja, joka toimii kesäsin turistioppaana ja talvisesonkina ilmeisesti luennoi eri paikoissa ja hioo väitöskirjaansa. Tämän hepun luennoilla oppii aina jotain uutta, esimerkiksi viime viikolla hän kertoi että hypotermiaan vajoaa helpoiten sateisella säällä nollassa asteessa, kun kastuu litimäräksi (hmm miksiköhän tuli mieleen heti eräs epäonninen Hveragerðin reissu...). Kuitenkin islantilainen villa säilyttää 70 % eristyksestään myös märkänä, eli sitä kannattaa suosia. Yksi keino tehdä itsemurha on opettajan mukaan pistää puuvillaa päälle ja suunnata vuorille. Että tällaista meille opetetaan täällä Islannissa ;)

Meillä oli siis paras mahdollinen opas matkassa ja reissu olikin todella onnistunut kenkusta säästä (no se sumu edelleen!) huolimatta. Ensimmäinen etappi oli Kleifarvatn-järvi, jossa asuu kansantarun mukaan merihirviö. Otus majailee järvessä talvisin ja häipyy kesän ajaksi vuorille. Tällöin myös veden pinta on matalampi, kun peto on poissa. Tältä päivältä ei hirviöhavaintoja :(

Kleifarvatnin mustaa rantaa

Seuraavaksi suuntasimme geotermiselle alueelle, Seltún nimeltään. Yritimme itse asiassa päästä tuonne jo joulukuussa vieraidemme kanssa, mutta silloin paikkaan johtava tie oli umpihangessa ja tuuli aivan epäinhimmillinen, joten jäi Seltún näkemättä tuolloin. Nyt kuitenkin lykästi ja pääsimme nuuhkimaan tuttua mädän kananmunan tuoksua ja ihailemaan kiehuvaa mutaa.

Kohti kuumia lähteitä

Seltúnista on joskus muinoin sotien aikaan kaivettu rikkiä, sillä rikki (jota tarvitaan ilmeisesti ruudissa) oli kovassa huudossa.

Seltúnissa oli kaikenlaisia hienoja pikku yksityiskohtia, kuten tämä söötti onkalo! (Tässä vaiheessa Juholla taisi mennä hermo näihin mun valokuvien räpsimiseen...)

 Turistiystävällinen polku

Kuumilta lähteiltä suuntasimme pienelle patikointiretkelle Eldborg-kraaterille, joka on osa suurempaa kraateririvistöä. 30 min kiipeämisen jälkeen saimme todeta että sumu haittaa taas vaihteeksi näkyvyyttä, eikä maisemia juuri päässyt ihastelemaan.

 Siellä se kraateri häämöttelee

Retkikunta saapumassa huipulle

Hän tutkii

Tältä näyttää ihka aito laavakivi (näitä saattoi muutama (kröhöm.. 9 kappaletta) eksyä taskuun muistoksi)

Juholla oli taas hieman korkeat odotukset, kraaterin pohjasta olisi pitänyt löytyä esimerkiksi pimeä, musta aukko, joka johtaa maan syvyyksiin ;)

Mutta pohja näyttikin tältä... Mikä karvas pettymys!

Kävimme vielä kiertämässä kraaterin ympäri.

Seuraavana vuorossa oli Strandakirkjan, joka on Islannin rikkain kirkko. Tarinan mukaan kaksi merimiestä olivat joskus hirveässä myrskyssä merellä ja rukoilivat Jumalaa pelastamaan heidät. Jos he selviäisivät myrskystä hengissä, he rakentaisivat rannalle kirkon, ja näin myös kävi. Nykyään ihmiset tukeutuvat kirkkoon elämän ongelmatilanteissa ja palkitsevat kirkon jos ongelmat ratkeavat, ja siitä johtunee jatkuva rahatulva...

Islannin rikkain kirkko ja kameran ihan itse lisäämät tekotaiteelliset blurraukset reunoissa...

 Enkeli, joka johdatti merimiehet rantaan.

 Nuo pyöryläiset hautakivet ovat aika spesiaaleja

 Me suuntasimme aika pian läheiselle merenrannalle ihailemaan meren tyrskyjä, mutta toki myös simpukoita, merileviä ja kallion erikoisia muotoja (ja sähkötekniikan opinnot edistyivät huikealla harppauksella ;) ).

Biitsillä. Tässä vaiheessa kamera päätti lisätä hienon blurrauksen myös keskelle kuvaa.

 Se on palapeli!

Päivän viimeisenä etappina oli Raufarhólshellir-laavaluola, joka on kokonaisuudessaan 1360 metriä pitkä. Ahtauduimme pienestä suuaukosta sisään suureen luolaan (korkeus parhaimmillaan 10 m) ja käppäilimme oppaan johdolla suureen onkaloon, josta ilmeisesti lähtee kiemurtelemaan kapeampi laavatunneli. Siihen meillä ei ollut asiaa ilman kypärää ja hyvää otsalamppua (tämäkin on kyllä joskus koettava!). Islannissahan on useampia laavaluolia, jotka ovat siis muodostuneet tulivuorten purkausten yhteydessä laavan valuessa pitkin poikin.

 Rohkea oppaamme pujahtamassa laavaluolaan.

 "Katossa" oli pariin otteeseen jättimäiset reiät, joista tuli onneksi valoa pimeään luolaan.

 Hattivattijääpuikkoja! Pahoittelut kuvien surkeasta laadusta, pimeässä kuvaaminen ei ottanut aivan onnistuakseen...

 Tämä kuva yrittää demonstroida luolan punaruskeaa väriä ja hattivattien määrää...

 Raufarhólshellirillä on ikää sellaiset 5000 vuotta ja se syntyi Bláfjöll-vuorten purkauksen aikana.

Winter Lights & Úlfarsfell

Kerrankin nopeasti ohi sujahtanut viikonloppu! Yleensä viikonloput matelevat täällä aika hitaasti, jos ei ole mitään kivoja retkiä suunnitteilla... Varsinkin silloin kun sää on islantilaisen surkea eli harmaa ja sateinen. Viikko meni perinteisesti koulujuttujen ääressä, mutta perjantaina lähdettiin (vihdoinkin) illallistamaan buddyni Hrefnan ja tämän poikaystävän kanssa Reykjavikin parhaaseen pizzapaikkaan (Eldsmiðjan), josta matka jatkui täysin suunnittelemattomasti Glaumbariin... Vähän liiankin hauskan illan päätteeksi ystävämme halusivat käydä haukkaamassa vohvelit yöpalaksi. Itse olisin ehkä suunnannut ihan tavalliselle snägärille mutta huoh, islantilaiset :D 

Reykjavíkissa tosiaan vietettiin tänä viikonloppuna Winter Lights-festivaalia, eli kaupungilla oli to-su kaikennäköistä tapahtumaa, kuten konsertteja, taidenäyttelyitä, museoyö yms. Meillä oli perjantai-iltana tarkoitus Juhon kanssa käydä tarkastamassa mm. yksi museo ja konsertti, mutta ne nyt sitten unohtuivat kaikessa tohinassa... Lauantai-iltana kahdeksan aikaan suuntasimme kuitenkin Nauthólsvíkin geotermiselle rannalle, joka oli festivaalin kunniaksi koristelty ulkotulilla. Islantilaisilla on oikeasti liikaa kuumaa vettä, kun on varaa lämmittää sillä rannan merivettä (ilmeisesti kuitenkin vain kesäisin...)! Nauthólsvíkissä on myös pieni lämmin lököttelyallas, jossa marinoiduttiin sitten sellaiset kolme tuntia ja aina välissä käytiin pulahtamassa hyisessä Atlantissa (5 kertaa!). Meriveden lämpötila oli noin 3 astetta, joten ei viihdytty meressä sekuntia kauempaa. Lököilyaltaassa islantilaiset avantoiuintigurut innostuivat antamaan meille vinkkejä onnistuneeseen avantouintiuraan... Kyllähän meillä oli jo lupaava alku, kun vertailuna keskieurooppalaiset pulikoijat eivät suostuneet edes nousemaan läpimästä altaasta ;) Viimeisellä Atlanttiin pulahduskerralla joku niistä islantilaisista miehistä juoksi meidän perään kameran kanssa ja nappaili vähän kuvia. Saa nähdä minkä paikallislehden etusivulta sitä vielä löytää itsensä komeilemassa teemalla rantaunut maitovalas :(

Tänään käytiin valoittamassa taas yksi "vuori", Úlfarsfell, en kyllä tiedä voiko sitä hyvällä tahdollakaan ihan vuoreksi kutsua, kun korkeutta sillä on vajaa 300 m? Úlfarsfell sijaitsee kätevästi Mosfellsbærin lähiöiden kupeessa, niin viereen pääsee helposti bussilla. Kun oltiin päästy melkein huipulle niin sää muuttui aika äkisti tosi huonoksi ja itseä ainakin alkoi pelottaa että lähden kohta tuulen mukana alas jyrkänteeltä. Juhon asiantuntija-arvion mukaan tuulen nopeus oli huipulla 25 m/s. Mereltä tuuli siis aika lujaa ja huippu oli pilvessä, pelkäsin että eksytään reitiltä siinä sumussa ja harhaillaan siellä huipulla koko loppupäivä. Ja yllättäen vuorella ei näkynyt ristin sielua meidän lisäksi, liekö säällä vaikutusta asiaan..? Lähdettiin aika äkkiä kipittämään alas, että sellainen reissu. Pitänee ottaa revanssi paremmalla säällä, tykkäsin maastosta enemmän kuin Esjalla.            

Ensi viikollekin on onneksi aika siistejä suunnitelmia, ratsastusta, yksi retki (tilataan hyvä sää tiistaille, takk!), sinfoniakonserttia ja kenties neulomisiltaa. Ja tutun turvallisia kouluhommia...

 Úlfarsfell

Maisemaa matkalta huipulle

Hieman lisää maisemaa.

Jättilautasantennit ennen sumua

Näkyvyys 15 min myöhemmin

Juho kävi kurkkaamassa maisemat huipulta (tosin ei olla vallinneen sumun takia ihan varmoja oliko tuo juuri se huippu, mutta kuitenkin...).  Plussaa siitä, että tuuleen pystyi nojaamaan.

Turisti sumussa

Mosfellsbær

Pikaterkut

Taas on aika lentänyt siivillä koulujuttujen ja erinäisten aktiviteettien ansiosta. Tänään aloitin päiväni marssimalla Verkís-konsultointiyrityksen pääkonttoriin erästä henkilöä haastattelemaan. Viestinnän kurssin esitystä varten tuli jokaisen opiskelijan valita joku mielenkiintoisessa työssä työskentelevä henkilö ja haastatella tätä mm. viestintään liittyvillä kysymyksillä. Parin viikon päästä jokainen pitää esitelmän valitsemastaan henkilöstä. Olin ihan paineissa tämän tehtävänannon takia, mistä löydän haastateltavan ja kuka kiireinen alansa ammattilainen suostuu tällaisen vaihtarituristin haastatteluun? Islantilaiset opiskelijatoverini voivat sentään pyytää vaikka sitä äitin kaveria haastateltavaksi... Tutkailtuani eri insinööritoimistojen nettisivuja, joilta löytyy kätevästi nimilistat työntekijöistä (oikein kuvien kanssa!), päätin ottaa yhteyttä erääseen naispuoliseen sähkötekniikan diplomi-insinööriin, joka työskentelee mielenkiintoisissa tehtävissä riskienhallinnan parissa. Haastattelu meni paremmin kuin hyvin, ja rouva tiesi jopa Lappeenranta-nimisen tuppukylän josta ei kukaan ulkomaalainen ole koskaan kuullutkaan (ei vaan, aika huolestuttavasti varmaan 5 tapaamaamme ihmistä on), ja on tulossa sinne ensi kesänä tapaamaan ystäväänsä, pieni maailma!

Illalla lähdin vielä ratsastuslenkille, joka ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa... Ensinnäkin olin saada lämpöhalvauksen. Merinovillakerrasto & islantilainen villapaita on turvallinen yhdistelmä vain silloin, jos pakkasta on vähintään se -10 astetta. En tiedä missä mielenhäiriössä laitoin kyseisen yhdistelmän päälle +2 kelissä. No sitten seuraavana vastoinkäymisenä lenkin puolivälissä ohjaajan heppa säikähti jotain jäisessä alamäessä ja sen seurauksena meidän kahden muun ratsastajan hepat lähtivät hieman käsistä. Mikä ihana tunne kun edessä häämöttää sininen peilijää ja heppa vaan vyöryy kiihtyvällä vauhdilla kohti sitä. Mutta onneksi hokit pitivät ja heppa pysyi pystyssä. Minä ja N saatiin hepat pysäytettyä siinä 500 metrin jälkeen... Ohjaajan mukaan tilanne ei edes ollut missään muotoa vakava, hevoset nyt vähän innostuivat niin kuin hevoset joskus tekevät :D Voisin kirjoittaa muutamia jänniä huomioita islantilaisesta ratsastuskulttuurista joskus paremmalla ajalla (jos ketään edes kiinnostaa hehe).

Viime viikolla täällä oli vielä lunta aika paljonkin, mutta suli sitten yhden viikonlopun aikana pois. Hassua että täällä on olleet niin nätit kevätkelit, kun Suomessa on ilmeisesti aika mehevät pakkaset ja lumimyrskyt. Pari päivää sitten kiivettiin Esja-vuorelle. Siellä kyllä riitti lunta, sen verran että polkukin oli kadoksissa ja samoiltiin ihan itse tehdyllä polulla sitten. Kiivettiin 600 metrin korkeuteen ja kolmisen tuntia meni reissuun. Kotiin mentiin luonnollisesti nakkikiskan kautta... :)

Kouluretkellä Öskjuhlíðissa tutustumassa mm. islantilaisiin puihin. Kovin mielenkiintoista ;) Oikealla sauhuaa tekogeysir.

Opettajat tutustuttivat meidät merenrannan eliöstöön kuten simpukoihin ja...

... Merilevään liimautuneisiin matoihin! Nyt on pakko olla eri mieltä opettajan kanssa, joka kuvaili kuvan matosia sanoin "beautiful worms".

Viime viikolla saatiin nauttia mukavan suomimaisista säistä

Siellä se Esja häämöttelee, tosin niin pilvessä ettei huippua näy (jossain kuvan keskellä).

Meikä matelee tuhannen kaatumisen jälkeen... 

Valoilmiö

Eräs hieman hullu nimeltä mainitsematon henkilö päätti vielä juosta (?!) huipulle, mutta tuli lähes pyllyliukua alas (hän on tuo kärpäsen kakka kuvan keskellä). Tosin hänen jälkeensä samaa yritti 3 muutakin epäilyttävää henkilöä, jotka kokivat saman karvaan kohtalon... Haluaisin siis huomauttaa ettemme olleet ainoat mielipuolet, jotka kiipesivät vuorelle.  

Maisemat eivät pettäneet tälläkään kertaa

Vaihteeksi sellaiset 20000 metriä retkikuntamme päälliköstä jäljessä...