Krýsuvík Circle

Tänään meillä oli Icelandic Nature and Cultural Legacy-kurssin puitteissa kuuden tunnin luokkaretki Reykjanesin peninsulalle. Maisemat olivat tuttuja joulukuun reissulta alueelle, mutta näimme onneksi myös uusia paikkoja. Tuo kurssi oli kyllä loistovalinta, vaikka kultturiosio on välillä tappavan tylsää... Kurssilla on kolme luennoitsijaa, ja varmaan koko ryhmän suosikki on geologian opettaja, joka toimii kesäsin turistioppaana ja talvisesonkina ilmeisesti luennoi eri paikoissa ja hioo väitöskirjaansa. Tämän hepun luennoilla oppii aina jotain uutta, esimerkiksi viime viikolla hän kertoi että hypotermiaan vajoaa helpoiten sateisella säällä nollassa asteessa, kun kastuu litimäräksi (hmm miksiköhän tuli mieleen heti eräs epäonninen Hveragerðin reissu...). Kuitenkin islantilainen villa säilyttää 70 % eristyksestään myös märkänä, eli sitä kannattaa suosia. Yksi keino tehdä itsemurha on opettajan mukaan pistää puuvillaa päälle ja suunnata vuorille. Että tällaista meille opetetaan täällä Islannissa ;)

Meillä oli siis paras mahdollinen opas matkassa ja reissu olikin todella onnistunut kenkusta säästä (no se sumu edelleen!) huolimatta. Ensimmäinen etappi oli Kleifarvatn-järvi, jossa asuu kansantarun mukaan merihirviö. Otus majailee järvessä talvisin ja häipyy kesän ajaksi vuorille. Tällöin myös veden pinta on matalampi, kun peto on poissa. Tältä päivältä ei hirviöhavaintoja :(

Kleifarvatnin mustaa rantaa

Seuraavaksi suuntasimme geotermiselle alueelle, Seltún nimeltään. Yritimme itse asiassa päästä tuonne jo joulukuussa vieraidemme kanssa, mutta silloin paikkaan johtava tie oli umpihangessa ja tuuli aivan epäinhimmillinen, joten jäi Seltún näkemättä tuolloin. Nyt kuitenkin lykästi ja pääsimme nuuhkimaan tuttua mädän kananmunan tuoksua ja ihailemaan kiehuvaa mutaa.

Kohti kuumia lähteitä

Seltúnista on joskus muinoin sotien aikaan kaivettu rikkiä, sillä rikki (jota tarvitaan ilmeisesti ruudissa) oli kovassa huudossa.

Seltúnissa oli kaikenlaisia hienoja pikku yksityiskohtia, kuten tämä söötti onkalo! (Tässä vaiheessa Juholla taisi mennä hermo näihin mun valokuvien räpsimiseen...)

 Turistiystävällinen polku

Kuumilta lähteiltä suuntasimme pienelle patikointiretkelle Eldborg-kraaterille, joka on osa suurempaa kraateririvistöä. 30 min kiipeämisen jälkeen saimme todeta että sumu haittaa taas vaihteeksi näkyvyyttä, eikä maisemia juuri päässyt ihastelemaan.

 Siellä se kraateri häämöttelee

Retkikunta saapumassa huipulle

Hän tutkii

Tältä näyttää ihka aito laavakivi (näitä saattoi muutama (kröhöm.. 9 kappaletta) eksyä taskuun muistoksi)

Juholla oli taas hieman korkeat odotukset, kraaterin pohjasta olisi pitänyt löytyä esimerkiksi pimeä, musta aukko, joka johtaa maan syvyyksiin ;)

Mutta pohja näyttikin tältä... Mikä karvas pettymys!

Kävimme vielä kiertämässä kraaterin ympäri.

Seuraavana vuorossa oli Strandakirkjan, joka on Islannin rikkain kirkko. Tarinan mukaan kaksi merimiestä olivat joskus hirveässä myrskyssä merellä ja rukoilivat Jumalaa pelastamaan heidät. Jos he selviäisivät myrskystä hengissä, he rakentaisivat rannalle kirkon, ja näin myös kävi. Nykyään ihmiset tukeutuvat kirkkoon elämän ongelmatilanteissa ja palkitsevat kirkon jos ongelmat ratkeavat, ja siitä johtunee jatkuva rahatulva...

Islannin rikkain kirkko ja kameran ihan itse lisäämät tekotaiteelliset blurraukset reunoissa...

 Enkeli, joka johdatti merimiehet rantaan.

 Nuo pyöryläiset hautakivet ovat aika spesiaaleja

 Me suuntasimme aika pian läheiselle merenrannalle ihailemaan meren tyrskyjä, mutta toki myös simpukoita, merileviä ja kallion erikoisia muotoja (ja sähkötekniikan opinnot edistyivät huikealla harppauksella ;) ).

Biitsillä. Tässä vaiheessa kamera päätti lisätä hienon blurrauksen myös keskelle kuvaa.

 Se on palapeli!

Päivän viimeisenä etappina oli Raufarhólshellir-laavaluola, joka on kokonaisuudessaan 1360 metriä pitkä. Ahtauduimme pienestä suuaukosta sisään suureen luolaan (korkeus parhaimmillaan 10 m) ja käppäilimme oppaan johdolla suureen onkaloon, josta ilmeisesti lähtee kiemurtelemaan kapeampi laavatunneli. Siihen meillä ei ollut asiaa ilman kypärää ja hyvää otsalamppua (tämäkin on kyllä joskus koettava!). Islannissahan on useampia laavaluolia, jotka ovat siis muodostuneet tulivuorten purkausten yhteydessä laavan valuessa pitkin poikin.

 Rohkea oppaamme pujahtamassa laavaluolaan.

 "Katossa" oli pariin otteeseen jättimäiset reiät, joista tuli onneksi valoa pimeään luolaan.

 Hattivattijääpuikkoja! Pahoittelut kuvien surkeasta laadusta, pimeässä kuvaaminen ei ottanut aivan onnistuakseen...

 Tämä kuva yrittää demonstroida luolan punaruskeaa väriä ja hattivattien määrää...

 Raufarhólshellirillä on ikää sellaiset 5000 vuotta ja se syntyi Bláfjöll-vuorten purkauksen aikana.