Kuumia lähteitä ja tulisia hevosia

Viime viikonloppu oli aika peruskauraa, pikku patikoinnit ja tallilla hengailua, mutta läväytän nyt kuitenkin muutamat kuvat eetteriin. Perjantaina lähdimme uudestaan koulumme "vaelluskerhon" kanssa retkelle, tällä kertaa pääsimme lähtemään ajoissa ja organisointi oli muutenkin sujuvampaa kuin viimeksi. Tutkiskelimme muutaman tunnin ajan Seltúnin geotermisten alueen lähimaastoja ja loppuilta kuluikin ahmiessa menetettyjä kaloreita takaisin pizzeriassa Hafnarfjörðurissa... Ei sen ihan näin pitänyt mennä?!

Retkeilykerhon jäsenet aloittivat päivän patikoinnit pituushyppykilpailulla

Jouduimme ylittämään pienen joen, joka oli osittain lumen alla. Edellämainitut jäsenet päättivät ylittää joen alittamalla samanaikaisesti lumiluolan... Kuinka nerokasta?! Tai sitten ei, pojilta kastuivat housut aika huolellisesti.

Ohitimme kuuman lähteen, tuonne sumuun olisi melkein voinut eksyä! Oli muuten aika lämmintä tuolla.

Pieni ryhmämme matkalla huipulle

Kuuma lähde ja Seltúnin maisemia

Retken päätteeksi kenkiin oli kasaantunut muutama kerros mitä mielenkiintoisimman väristä mutaa

Lauantaina kävimme tunnin ratsastusretkellä, sää oli upea, mutta tuuli olisi voinut olla hieman suomalaisemmissa nopeuksissa... Yhdellä heppaparivaljakolla oli aikamoinen show menossa kun palasimme, tässä parhaat palat:

Huom. ilmeet!

Sirkuskoulun kenraalihajoitukset meneillään?

Viikonloppu Vestmannasaarilla

Olimme suunnitelleet retkeä Vestmannasaarille varmaankin jo puoli vuotta ja menneenä viikonloppuna saimme sen viimein toteutettua! Sääennuste näytti auringonpaistetta koko viikonlopulle ja reissu onnistuikin paremmin kuin alunperin odotimme. Olimme puhuneet japanilaisen kaverini Moen kanssa yhteisestä retkestä, joten nappasimme nyt Moen ja tämän kaksi kaveriaan mukaan ja kurvasimme vuokra-autolla Þorlákshöfnin satamaan ja lautalla Vestamannasaarten "pääsaarelle", Heimaeylle. Totesin jo muinaisella whale watching-retkellämme, ettei avomerellä pienessä purkissa kelluminen ole ihan minun juttuni ja olin muutenkin lukenut oksennuspitoisia kauhujuttuja tuosta vajaan 3 tunnin lauttamatkasta. Pahoinvointipilleriä naamaan siis ja ehdottomasti makuupaikkavaraus! Heiluimme innoissamme laivan kannella, kun laiva lähti satamasta ja jo heti ensimetreillä tunsin kuinka vatsani alkoi vääntyä uhkaavasti ja tulikin jo kiire juosta sänkyyn makuulle. Vaakatasossa matka sujui todella hyvin ja sain nukuttua mukavat päiväunet.

Heimaeylla suuntasimme Hreiðrið-majataloon, joka osoittautui kodikkaaksi ja hintatasokin oli kohdillaan. Tosin kun saavuimme majataloon, meitä oli vastassa ainoana työntekijänä hurmaava islanninlammaskoirarouva. Itse majatalon emäntäkin, joka ilmeistyi pian paikalle, oli todella herttainen ja hänellä oli jopa lunni lemmikkinä! Että näin Vestmannasaarilla... 

Ensimmäisenä iltana päätimme kiivetä Eldfell-tulivuorelle, joka purkautui vuonna 1973 haudaten osan kylän taloista laavavirran alle. Kovan raekuuron kurvattua paikalle jouduimme kuitenkin luovuttaamaan ja suunnatasimme kaupoille ostamaan ruokatarpeet viikonlopulle. Hassua että jopa piskuisella Heimaeylla keskellä Atlanttia saa Fazerin Dumleja ja Marianneja tavallisesta ruokakaupasta! Hinta oli tosin sen verran suolainen että ostan kyseiset karkit mieluummin Suomesta...

Kauppareissun jälkeen taivas yllättäen selkeni, joten päätimme lähteä vielä lyhyelle iltakävelylle. Kiipesimme saaren luoteisosassa sijaitsevalle Eggjar-kalliolle (124 m), oli muuten aika hapokas nousu... Harmi kun ei ollut sykemittaria matkassa, sykkeeni oli varmaan 200 ja tunsin sen melkein varpaissa asti! Seuralaisemme eivät varmaankaan odottaneet aivan tuollaista pikku iltakävelyä, mutta jos Juho on matkanjohtajana, niin mitä muutakaan voi odottaa kuin 90 asteen seinän kiipeämistä...

Siellä se vieno polku Eggjar-kallioille menee...

Maisemia matkan varrelta

Voisi sitä perjantaita huonommassakin paikassa viettää :)

Vestmannasaarten pikkusaaria

Ja sitten alas!

Saimme niskaamme peri-islantilaisen raekuuron, rakeet olivat tällä kertaa kokoluokkaa kuulapyssyn ammus.

Lauantaina oli virallinen tulivuortenvalloituspäivä, ensin kiipesimme kaikki yhdessä Eldfellille (221 m), jonka jälkeen Moe & kumppanit lähtivät uima-altaille rentoutumaan ja me Juhon kanssa päivän toiselle rääkille eli Helgafell-tulivuorta (226 m) valloittamaan. Helgafell on vähän vanhempi kaveri, eikä ole purkautunut 5000 vuoteen. Jos ei ole aikaa kiivetä molemmille vuorille, niin suosittelen valitsemaan Eldfellin. Näkymät olivat ehkä upeammat ja maa oli osittain edelleen vielä kuumaa! Etenkin, jos maata kaivoi hieman. Itse asissa löysimme hyvän tuulensuojan ja kaivoimme pienet kuopat, joihin kävimme istumaan ja ihastelemaan maisemia. Tulivuori lämmitti mukavasti pepun alla :)

Emme löytäneet Eldfellin huipulle heti sitä turistiystävällisintä reittiä ja meni hermot, joten päätimme sitten nousta vaihtoehtoista reittiä, joka vaati mm. konttaamista vastatuuleen... Hups.

Tulivuoren huipulta näki Islantiin asti!

Väsähtänyt meitsi ja taustalla Heimaeyn kaupunki. Huomaa omin pikku kätösin pari viikkoa sitten neulottu pipo ;)

Tulivuoren lämpimältä huipulta ei lunta löytynyt, aika siistiä.

Islanti, pari pikkusaarta ja uusi laavakenttä, joka muodostui Eldfellin purkauksessa.

Laskeutuessamme Eldfelliltä lumimyrsky pääsi yllättämään :(

Alamäkeen vyörymistä

Tuskien taival Helgafellille...

Laskeuduimme alas Helgafellin itäpuolelta ja suuntasimme uudelle laavakentälle, joka muodostui vuoden 1973 purkauksessa. Pienen etsinnän jälkeen löysimme Páskahellir-laavaluolat (nimi aiheutti toki hilpeyttä) ja tutkimme niitä tovin. Lauantaina tuli käveltyä noin 8 tuntia ja se tuntui kyllä jaloissakin...

Tämä oli kai jokin saaren paikallinen tapa ulkoiluttaa koiria? Eli itse autoon, koirat ulos ja kaasu pohjaan (ja koirien olisi tarkoitus juosta perässä). Ihan kätevää sateella, muttei kovin luontoystävällistä...

Laavaluolaa etsimässä

Páskahellir eli pääsiäisluola

Katossa oli reikä!

 

Auringonlaskua toiselta päivältä

 

Stereotyyppinen tulivuori Helgafell

Sunnuntaina ehdimme vielä heittää muutaman tunnin kävelylenkin koko porukalla ja kävimme näyttämässä löytämämme laavaluolat kavereillemme. He intoutuivat jopa könyämään yhdestä todella matalasta (korkeutta n. 1 m) laavaluolasta läpi, jonne emme olleet Juhon kanssa lauantaina uskaltaneet mennä. Toki meidänkin piti siitä sitten kontata läpi, vaikka pelotti ihan hirveästi että se koko luola vielä sortuu päälle! :D 

Kotimatkalla kävimme moikkaamassa heppoja ja vetämässä pikaruuat nassuun. Sitten viimeisellä lautalla Þorlákshöfniin ja hirveässä lumimyrskyssä urhealla Yariksella Reykjavikiin. Oli kyllä yksi parhaista retkistä täällä Islannissa!

Pakollinen heppakuva

Kesällä Vestmansaarilla voi nähdä ihan eläviäkin lunneja... Tällä kertaa oli noihin raukkoihin tyytyminen ja siihen lemmikkilunniin.

Revontulijahdissa

Kahdelle viime illalle oli ennustettu selkeitä revontulia Islannin ylle (ja vähän muuallekin toki), joten olen päivystänyt nenä tietokoneessa kiinni aurora- ja pilviennusteita, koska olisihan niitä revontulia aika hienoa nähdä taas pitkästä aikaa. Torstai-illan revontulibongailujen kohtaloksi koitui paksu pilviverho - eihän sen takaa enää mitään revontulia näkynyt (paitsi kaverini mukaan klo 2.30 yöllä, mutta jostain syystä en ollut tuohon aikaan enää ikkunassa päivystämässä...). Perjatai-illan pilviennusteiden mukaan puolenyön aikaan Reykjavikin kohdalle tulisi pieni rako pilviverhoon ja kenties niitä revontuliakin voisi nähdä. Perjantaina takana oli viikon aikaisin herätys, luentoja, vahinkopäikkärit ja vauhdikas ratsastuslenkki, joten olin aika naatti ja simahdin ennen yhtätoista. Juho kuitenkin valvoi tunnollisesti ja lähdimme herättyäni sitten käppäilemään ulos revontulihavaintojen toivossa. Taivas oli edelleen osittain pilvinen, mutta onneksi tuli huomattua muutama vieno aurora taivaalta niiden kirottujen pilvien välistä.

Meillähän ei ole mitään asianmukaista välineistöä (no kamera sentään löytyy) revontulien kuvaamiseen, joten kolmijalan virkaa sai innovatiivisesti toimittaa eräs Tjörnin-lammen lähellä sijaitsevan penkillä istuvan patsaan pää ja tällaisia kuvia sain lopulta napsittua:

Revontulia odotellessa päätin kuvailla ympäristöä ja yrittää ottaa tärähtämättömiä kuvia ovelan jalustani avulla ;) Kuvassa Fríkirkjan ja Islannin kansallisgalleria. Jälkimmäisen olemme jo tarkastaneet ja siitä varmaankin tulee raporttia tuonnempana.

Hallgrímskirkja

Perlan

Ja vihdoinkin niitä revontulia, vaikkakin tosi hailakoita. Tässä onnistuinen otos (nyyh) selvän M-kirjaimen kera.

Glymurin valloitus

Sunnuntaina koitti se päivä, jolloin pääsimme vihdoinkin valloittamaan Islannin korkeimman vesiputouksen, Glymurin (196 m). Olimme bonganneet yliopistomme retkeilykerhon suunnitteleman vaelluksen ja päätimme yrittää päästä mukaan retkelle. Ettemme vahingossakaan myöhästyisi, olimme tapaamispaikalla 20 min lähtöaikaa (12.00) aikaisemmin. Porukkaa alkoi valua paikalle vasta  tasan aikoihin, emmekä olleet päässeet lähtemään puolen tunninkaan päästä... Ei ollut edes varmaa että pääsisimme mukaan, kun emme ole kerhon jäseniä, joten hieman kiukutti mahdollinen turhaan odottelu. Onneksi paikalle ilmestyi kaikestä säätämisestä huolimatta tarpeeksi islantilaisia autoineen ja kaikki 25 innokasta patikoijaa saivat kyydin.

Glymurin parkkipaikalle ajaa Reykjavíkista reilun tunnin valasvuonon (Hvalfjörður) rantaa pitkin. Patikointiin meillä meni noin 2,5 tuntia ja reitti oli aika helppokulkuinen. Kiipesimme ihan Glymurin huipulle ja maisemat olivat jälleen kerran huikeat. Kallion jyrkänteeltä alas katsoessa alkoi aika äkkiä pientä ihmistä huimata.

Reitti kulkee jännittävästi luolan läpi

Glymur lymyilee kallion halkeamassa, eikä näy kuin vasta reitin loppupäässä.

Jyrkännettä

Ähellys huipulle asti palkittiin kauniilla sateenkaarella.

Ja bonuksena vielä toinen sateenkaari sekä Glymur koko komeudessaan.

Vesiputouksen alku ja pieni huimaus!

Näkymät Hvalfjörðurille

Samassa autossa meidän kanssa tuli eräs amerikkalainen poika, joka kyseli missä päin Islantia olemme reissaneet tänä keväänä ja kuultuaan meidän saldon tältä keväältä (=surkea) ihmetteli hän "What are you waiting for?!". Tajusimme itsekin että tässähän alkaa tulla aikamoinen kiire toteuttaa kaikki suunnitellut reissut! Snæfellsnes, Vestmannasaaret, Länsivuonot, Akureyri, Myvatn... Olemme odottaneet täydellisiä kelejä, sateella en suostu lähtemään mihinkään, koska silloin on reissu automaattisesti pilalla ja flunssa bonuksena (viitaten Hveragerðin ensimmäiseen reissuun...). Niin ja toki koulu pakollisine läsnäoloineen rajoittaa tuota matkailua hieman...