Viikonloppu Vestmannasaarilla

Olimme suunnitelleet retkeä Vestmannasaarille varmaankin jo puoli vuotta ja menneenä viikonloppuna saimme sen viimein toteutettua! Sääennuste näytti auringonpaistetta koko viikonlopulle ja reissu onnistuikin paremmin kuin alunperin odotimme. Olimme puhuneet japanilaisen kaverini Moen kanssa yhteisestä retkestä, joten nappasimme nyt Moen ja tämän kaksi kaveriaan mukaan ja kurvasimme vuokra-autolla Þorlákshöfnin satamaan ja lautalla Vestamannasaarten "pääsaarelle", Heimaeylle. Totesin jo muinaisella whale watching-retkellämme, ettei avomerellä pienessä purkissa kelluminen ole ihan minun juttuni ja olin muutenkin lukenut oksennuspitoisia kauhujuttuja tuosta vajaan 3 tunnin lauttamatkasta. Pahoinvointipilleriä naamaan siis ja ehdottomasti makuupaikkavaraus! Heiluimme innoissamme laivan kannella, kun laiva lähti satamasta ja jo heti ensimetreillä tunsin kuinka vatsani alkoi vääntyä uhkaavasti ja tulikin jo kiire juosta sänkyyn makuulle. Vaakatasossa matka sujui todella hyvin ja sain nukuttua mukavat päiväunet.

Heimaeylla suuntasimme Hreiðrið-majataloon, joka osoittautui kodikkaaksi ja hintatasokin oli kohdillaan. Tosin kun saavuimme majataloon, meitä oli vastassa ainoana työntekijänä hurmaava islanninlammaskoirarouva. Itse majatalon emäntäkin, joka ilmeistyi pian paikalle, oli todella herttainen ja hänellä oli jopa lunni lemmikkinä! Että näin Vestmannasaarilla... 

Ensimmäisenä iltana päätimme kiivetä Eldfell-tulivuorelle, joka purkautui vuonna 1973 haudaten osan kylän taloista laavavirran alle. Kovan raekuuron kurvattua paikalle jouduimme kuitenkin luovuttaamaan ja suunnatasimme kaupoille ostamaan ruokatarpeet viikonlopulle. Hassua että jopa piskuisella Heimaeylla keskellä Atlanttia saa Fazerin Dumleja ja Marianneja tavallisesta ruokakaupasta! Hinta oli tosin sen verran suolainen että ostan kyseiset karkit mieluummin Suomesta...

Kauppareissun jälkeen taivas yllättäen selkeni, joten päätimme lähteä vielä lyhyelle iltakävelylle. Kiipesimme saaren luoteisosassa sijaitsevalle Eggjar-kalliolle (124 m), oli muuten aika hapokas nousu... Harmi kun ei ollut sykemittaria matkassa, sykkeeni oli varmaan 200 ja tunsin sen melkein varpaissa asti! Seuralaisemme eivät varmaankaan odottaneet aivan tuollaista pikku iltakävelyä, mutta jos Juho on matkanjohtajana, niin mitä muutakaan voi odottaa kuin 90 asteen seinän kiipeämistä...

Siellä se vieno polku Eggjar-kallioille menee...

Maisemia matkan varrelta

Voisi sitä perjantaita huonommassakin paikassa viettää :)

Vestmannasaarten pikkusaaria

Ja sitten alas!

Saimme niskaamme peri-islantilaisen raekuuron, rakeet olivat tällä kertaa kokoluokkaa kuulapyssyn ammus.

Lauantaina oli virallinen tulivuortenvalloituspäivä, ensin kiipesimme kaikki yhdessä Eldfellille (221 m), jonka jälkeen Moe & kumppanit lähtivät uima-altaille rentoutumaan ja me Juhon kanssa päivän toiselle rääkille eli Helgafell-tulivuorta (226 m) valloittamaan. Helgafell on vähän vanhempi kaveri, eikä ole purkautunut 5000 vuoteen. Jos ei ole aikaa kiivetä molemmille vuorille, niin suosittelen valitsemaan Eldfellin. Näkymät olivat ehkä upeammat ja maa oli osittain edelleen vielä kuumaa! Etenkin, jos maata kaivoi hieman. Itse asissa löysimme hyvän tuulensuojan ja kaivoimme pienet kuopat, joihin kävimme istumaan ja ihastelemaan maisemia. Tulivuori lämmitti mukavasti pepun alla :)

Emme löytäneet Eldfellin huipulle heti sitä turistiystävällisintä reittiä ja meni hermot, joten päätimme sitten nousta vaihtoehtoista reittiä, joka vaati mm. konttaamista vastatuuleen... Hups.

Tulivuoren huipulta näki Islantiin asti!

Väsähtänyt meitsi ja taustalla Heimaeyn kaupunki. Huomaa omin pikku kätösin pari viikkoa sitten neulottu pipo ;)

Tulivuoren lämpimältä huipulta ei lunta löytynyt, aika siistiä.

Islanti, pari pikkusaarta ja uusi laavakenttä, joka muodostui Eldfellin purkauksessa.

Laskeutuessamme Eldfelliltä lumimyrsky pääsi yllättämään :(

Alamäkeen vyörymistä

Tuskien taival Helgafellille...

Laskeuduimme alas Helgafellin itäpuolelta ja suuntasimme uudelle laavakentälle, joka muodostui vuoden 1973 purkauksessa. Pienen etsinnän jälkeen löysimme Páskahellir-laavaluolat (nimi aiheutti toki hilpeyttä) ja tutkimme niitä tovin. Lauantaina tuli käveltyä noin 8 tuntia ja se tuntui kyllä jaloissakin...

Tämä oli kai jokin saaren paikallinen tapa ulkoiluttaa koiria? Eli itse autoon, koirat ulos ja kaasu pohjaan (ja koirien olisi tarkoitus juosta perässä). Ihan kätevää sateella, muttei kovin luontoystävällistä...

Laavaluolaa etsimässä

Páskahellir eli pääsiäisluola

Katossa oli reikä!

 

Auringonlaskua toiselta päivältä

 

Stereotyyppinen tulivuori Helgafell

Sunnuntaina ehdimme vielä heittää muutaman tunnin kävelylenkin koko porukalla ja kävimme näyttämässä löytämämme laavaluolat kavereillemme. He intoutuivat jopa könyämään yhdestä todella matalasta (korkeutta n. 1 m) laavaluolasta läpi, jonne emme olleet Juhon kanssa lauantaina uskaltaneet mennä. Toki meidänkin piti siitä sitten kontata läpi, vaikka pelotti ihan hirveästi että se koko luola vielä sortuu päälle! :D 

Kotimatkalla kävimme moikkaamassa heppoja ja vetämässä pikaruuat nassuun. Sitten viimeisellä lautalla Þorlákshöfniin ja hirveässä lumimyrskyssä urhealla Yariksella Reykjavikiin. Oli kyllä yksi parhaista retkistä täällä Islannissa!

Pakollinen heppakuva

Kesällä Vestmansaarilla voi nähdä ihan eläviäkin lunneja... Tällä kertaa oli noihin raukkoihin tyytyminen ja siihen lemmikkilunniin.