Teimme tosiaan huhtikuun lopussa neljän päivän täsmäiskun Pohjois-Islantiin. Nyt ei siis puhettakaan koulusta vaan puhdasverinen matkareportaasi luvassa ;) Sain siis hyvissä ajoin varattua suht edulliset lennot Akureyriin. Autollakin olisi toki päässyt, mutta päätimme säästää bensakuluissa, ajansäästöstä puhumattakaan (45 min vs n. 5 h). Itse lentokokemus oli aika mielenkiintoinen... Lipuissa tosiaan muistaakseni luki että kentällä pitäisi olla tuntia aikaisemmin, ja me kun siellä sitten tunnollisesti olimme klo 6:15, ei koko terminaalia oltu vielä edes avattu! Olimme edellisenä iltana pussitelleet nesteitä minigrip-pussukoihin, mutta kentällä eivät edes läpivalaisseet käsimatkatavaroita, metallinpaljastimiakaan en nähnyt, hyvä kun henkkarit katsoivat... Pelotti hieman millaisella pikku propellilentsikalla joutuisimmekaan matkustamaan (eräs kaverini oli "joutunut" matkustamaan äitinsä kanssa Vestmannasaarille kahdestaan 6 hengen koneella...), mutta pikku Fokker veti jopa ~60 henkeä.
Lento sujahti ohi hetkessä ja lentokentältä otimme heti vuokra-auton alle ja suuntasimme kohti Mývatn-järveä, joka on luonnollisesti ympäristöineen yksi pohjoisen ihmeistä! Matkan varrella poikkesimme jumalten vesiputoukselle eli Goðafossille, jota väitetään yhdeksi Islannin kauneimmista putouksista. Olihan se toki kaunis, mutta menetin sydämeni seuraavalle kohteellemme eli Aldeyjarfossille, joka oli suorastaan mykistävän kaunis. Kuitenkin kyseisen putouksen näkeminen vaati hyviä hermoja ja hikeä... Ensin on ajettava tylsä hiekkatiepätkä ja perille asti päästäkseen alla on oltava neliveto, jota meiltä ei löytynyt, joten kävelimme suosiolla viimeiset kilometrit ja eksyimme vaihteeksi pari kertaa, ensi kerralla maastokartta mukaan... Jokainen retkemme vaatii näköjään pakollisen eksymisen! Mutta oli kyllä sen arvoista, putousta ympäröivät upeat basalttikolumnit, jotka ovat kuin taideteoksia. Putouksen ihastelun jälkeen oli aika suunnata majapaikkaamme, joka sijaitsi Mývatnilla, Skútustaðirin pseudokraatereita vastapäätä. Pseudokraatereiden alueella meni juuri sopiva iltalenkkipolku :)
Seuraavana päivänä kävimme kiertämässä loputkin Mývatnin ihmeet: Höfði-luonnonpuiston, Dimmuborgirin "laavametsän", Hverfell-kraaterin, erittäin kyseenalaiset "uimapaikat" Grótagján ja Stóragján sekä geotermisen alueen, Hveraröndin. Päivän kruunasi lilluminen Mývatn Nature Baths-kylpylässä, joka oli ok, muttei kyllä päihitä Blue Lagoonia (olkoonkin miten turistirysä tahansa). Yritin karsia kuvia rankalla kädellä, mutta eihän se täysin onnistunut. Jottei tästä reissukuvauksesta tulisi liian pitkä ja puuduttava, kirjoittelen kahdesta viimeisestä päivästä myöhemmin, bless bless!
Goðafoss
Aldeyjarfossia metsästäessämme törmäsimme tällaiseen otukseen, jota ensisilmäyksellä luulimme pöllöksi, hups. Kai se joku haukkaeläin on...
Aldeyjarfossin upeita basalttipalkkeja
Aldeyjarfoss, joka on selkeästi sukua Svartifossille!
Heppoja tiellä, miten ovatkin onnistuneet noin perusteellisesti valtaamaan ajoväylän... Ja kun yritimme jurnuttaa noiden ohi, eräs nimeltämainitsematon heppa päätti nuolla meidän pölyisen takavalon puhtaaksi, takk fyrir! Nuo metalliset sillat (autolla pääsee ajamaan sillan yli, mutta lampaat ja muut eläimet eivät rakojen takia pysty sitä ylittämään ja pysyvät omalla alueella) ovat varmasti kaikille Islannin matkaajille tuttuja ja kuulin aika hyvän jutun niihin liittyen koulussa: Eräs islantilainen poika meidän kurssilta oli ihmetellyt miksi tämän kaveri painaa aina tööttiä, kun lähestyy tuollaista siltaa autolla. Kaverin selitys oli se että menninkäiset tykkäävät roikkua noissa palkeissa, eikä olisi kivaa ajaa niiden sormien päältä, siksi töötillä varoittaminen. Kuinka huomaavaista :)
Skútustaðirin pseudokraaterit majatalomme ikkunasta käsin
Höfði-luonnonpuistoa. Pelästyimme ensin että oliko kyseinen nähtävyys pelkkää metsää, mutta hetken samoilun jälkeen pääsimme ihastelemaan näitä kivimuodostelmia järven rannalle.
Seuraavana etappina Dimmuborgir
Aika synkkä paikka tuo Dimmuborgir (ja vaikeasti valokuvattava...)!
Seuraavaksi kipusimme Hverfellin huipulle (tämä kuva on siis järven toiselta puolen, kraateri näytti sieltä katsottuna komeammalta), jota majatalomme emäntä väitti Euroopan suurimmaksi kraateriksi. Olihan se aika jättimäinen ja näyttävä ilmestys, leveyttä 1 km ja korkeutta ½ km.
Ensimmäinen tutkimamme hyvin kyseenalainen uimapaikka, Grótagjá. Paikka paljastui kunnon surmanloukuksi, juuri ja juuri uskalsin kurkistaa sisään. Ei puhettakaan että olisimme kivunneet alas kokeilemaan veden lämpötilaa, saati sitten uimaan. Tuolla olikin kyllä kärpäsen kokoinen varoituskyltti putoavista kivistä. Ja pahinta on että eräs (islantilainen) ystävämme on uinut tuolla! Ja jotkut seikkailumieliset paikalliset tekevät sitä edelleen...
Suostuisitko sinä uimaan tuolla?
Eipä Stóragjá ollut yhtään huokuttelevampi vaihtoehto pikku kylpyhetkelle! Uimapaikkaan pitäisi siis laskeutua tuosta pienestä rakosesta köyden avulla, ja sieltä pitäisi myös päästä pois köyttä hyödyntämällä. Jaa että märkänä kylmissään pitäisi liukkailla kätösillä ja tällä haukalla saada itsensä tuolta ylös? Ei kiitos. Lisäksi vedessä on kuulemma turhan korkeat bakteeripitoisuudet, vesi vaihtuu hitaasti ja pöpöt pääsevät muhimaan seisovassa vedessä, ihanaa. Keksin miljoona eri kauhuleffateemaa toteutettavaksi tuolla, mutta ei niistä sen enempää...
Sitten päästäänkin suosisikkipaikkaani eli Hveraröndiin! Geotermiset alueet ovat mielestäni parasta Islannissa. Ja parasta Hveraröndissä oli tuo valtava, kiehuva muta-allas. Muta pörisee ja rikki haisee.
Geotermiseen alueeseen kuuluu Námafjall-vuori, jonka päätimme käydä valloittamassa. Huipulle meni siis merkitty reitti, omin päin ei geotermisille alueille kannata lähteä seikkailemaan, jos oma henkikulta on kallis ;) Huipulta pystyi tarkastelemaan aluetta hieman eri vinkkelistä. Uskomaton tuo maaperän väri!
Kuinka huomaavaista, että tämä kyltti oli vasta vuoren huipulla?! Syykin selvisi, huipulle meni nimittäin jeeppipolku, kuinkas muutenkaan... Seurattiin kyllä merkittyä polkua ylös asti, mutta itse en ainakaan katsonut yhtään minkä värisellä maalla tepastelin. ("The ground is hot and therefore dangerous to cross. Only walk on light brown clay and stay on marked paths. You are here at your own risk. -Rangers")
Huipulta oli taas mielettömät maisemat, suosittelen uhraamaan pari tuntia kyseiselle lenkille, jos aikaa vain on!
Veikeän näköistä maaperää
Onnistuneen päivän kruunasi kaunis auringonlasku.
Kiitos taas... tässä olikin kuvia ja tunnelmia siitä osasta Islantia jossa emme käyneet. Onpa hienon näköistä. Mistäköhän minä jatkossa ammennan islantifiiliksiä jos teidän reissu loppuu...
VastaaPoistaIhmettelimme myös niitä (menninkäisten) rautaputkisiltoja joista pärähti kova ääni kun autolla ajoi yli. Ja nyt sain selityksen! Me luulimme että kovalla äänellä on jotain tekemistä mutta sinun selityksesi kuullostaa järkevämmältä.
Selvisikö teille se, miksi talot usein rakennetaan aivan vuoren juurelle? Luulisi että siellä on lumivyöryvaara. Joillakin pihoilla oli kasvatettu puista ja pensaista lumiesteaitaa talon ja rinteen välille. Minä suomalaisena rakentaisin vähän kauemmas vuoresta mutta joku syy tähänkin varmaan on.
Täällä on toisinaan mukavia kuvia satujen saarelta: http://icelandpictures.tumblr.com/
T. Esa
Kannattaa kyllä ehdottamasti suunnata pohjoiseen, jos mahdollisuus on. Ihan omanlaisensa maailma siellä, ja kenties vähemmän turisteja, heh.
VastaaPoistaHuh, taas vaikea kysymys! Veikkaisin että vuoren juurella on aika hyvä tuulensuoja, mutta toisaalta itseä ei moinen paikka houkuttelisi juurikin sen lumivyöryvaaran takia. Ei ole tullut mieleen kysyä keneltäkään paikalliselta, harmi! Ja niitä lumiesteaitoja on tosiaan tullut bongailtua, toivottavasti toimivat sitten mahdollisessa tositilanteessa.
Kiitos linkistä, vähän kyllä tulee kateelliseksi noin upeita kuvia katsellessa! Ja tosiaan, reissua enää vajaa viikko jäljellä, voisin itsekin pohtia mistä löytäisin Islantiluettavaa...